Yhteisön voimin

08.02.2019

Kuluneella viikolla on ollut sitä luppoaikaa tuon miehekkeeni reissaamisen takia. (Uskomattoman paljon etäsuhteen hoitaminen viekin päivästä aikaa...). Löysin TED:stä mielenkiintoisen videon sosiaalisen elämän merkityksestä. 

Susan Pinker: The secret to living longer may be your social life https://go.ted.com/CyPt

Susan Pinker on kehityspsykologi ja pohtii mm., miksi naiset elävät miehiä pidempään. Hän kertoo videolla sardinialaisesta kylästä, jossa sekä miehet että naiset elävät poikkeuksellisen pitkään eikä eroavaisuutta sukupuolten välillä ole. Susan veti johtopäätöksen, että tässä kylässä (joka näytti Etelä-Eurooppalaiselta versiolta Jakomäestä) merkittävin ero muihin länsimaalaisiin lähiöihin oli yhteisöllisyys. Susan kuvasi hyvin perheen kokevan, että vanhuksista huolehtiminen on etuoikeus ja kunniatehtävä. Vanhukset kuvailtiin perinnöksi. Vanhukset elivät perheidensä ja naapureidensa ympäröiminä. Heitä rakastettiin ja heitä kunnioitettiin.

Susanin esitti myös, että pitkän elämän salaisuuksista tärkeimmäksi nousi nimenomaan yhteisön merkitys. Yhteisön, jossa joka päivä oltiin tekemisissä kasvokkain ihmisten kanssa. Juteltiin posteljoonin, kahvilatyöntekijän tai vaikkapa naapurin kanssa. (Kuinka moni kaupungeissa asuvista edes tietää muutoin kuin postiluukun nimestä, kuka naapurissa asuu.) Toinen merkittävä tekijä oli läheisten ihmissuhteiden merkitys. (Tästä voisi jatkaa tietysti kirjoitusta vanhusten huollon nykytilasta...)

Oman yhteisöni merkitys korostuu aina tiukoissa elämäntilanteissa. Arjen soljuessa omalla painollaan ja elämän pyöriessä turvallisissa uomissa itsellänikin unohtuvat ne läheiset ihmiset, jotka ovat monesta mutakuopasta nostaneet.  Jotka ovat siivonneet kirjaimellisesti pahimmat sotkut ja työntäneet ulkomaailmaan takaisin. Niitä läheisiä on ollut niin perheessäni kuin  karateyhteisössäkin, josta löysin lopulta sen toisen perheeni. Siihen yhteisöön on ollut hyvä palata vaikeimpinakin aikoina, kun ei ole tarvinnut kenellekään selitellä tai pyydellä anteeksi kyyneleitä, olivatpa ne sitten ilosta tai surusta. Siihen yhteisöön on ollut hyvä kasvattaa lapseni ja valmentaa uusia jäseniä.

Olen miettinyt sitä, mikä tekee tästä meidän urheiluun perustuvasta yhteisöstämme erilaisen kuin muut. Luulen sen perustan olevan jossain paljon pidemmällä kuin täällä Suomessa, siellä alkujuurilla asti Okinawan saarella. Sieltä on lähtöisin tämä meidänkin suuntauksemme, kuten moni muukin kamppailulaji. Mutta sama saari linkittyy myös tähän Susanin alun tutkimukseen. Okinawan saarella on maailman eniten 100-vuotiaita, jotka ovat vielä toimintakykyisiä. Sardinian saaren lisäksi tälläkin alueella pitkäikäisyyden taustalla on tiivis yhteisöllisyys. Okinawan saaren lämpimän yhteisöllisyyden saan kokea aina kokoontuessamme rakkaan harrastuksen pariin, ja sitä perinnettä haluan jakaa myös valmentajan ominaisuudessa.